sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kansallispuku piknik Rajalahdessa

Kansallis- ja kansanpukujen tuuletustapahtuma Rajalahden talomuseolla keräsi hienosti väkeä tapahtumaan.

Alla valokuvia tapahtumasta.








perjantai 26. heinäkuuta 2013

torstai 11. heinäkuuta 2013

Santra tuli tänään

Santra tuli tänään.
Hän on nähtävillä Perinnekylässä pajan pihassa. Santran on veistänyt taiteilija Mikko Virkkula Forssasta.
 

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Teatterikone perinnekylän kesänavauksessa

Teatterikone

Virtain perinnekylän kesänavauksessa oli ohjelmana Minun Lauluni työpaja ja lauluista koottu loppukonsertti. Tämän laulun tekoon osallistui Oskar, n. 10-vuotias poika joka oli kuullut radiosta mielenkiintoisia juttuja. Oskar myös soitti loopperille talteen rytmisoittimia. Laulu on tehty 2.6.2013 ja nauhoitettu 12.6.
Ainakin kaksi näistä hyönteisjutuista on muuten ihan totta!
Hyvää kesää!

T: Aaro Vuotila, Teatterikone


torstai 6. kesäkuuta 2013

Kesän 2013 tapahtumia Perinnekylässä

Pe 21.6. Juhannustapahtuma. Juhannusmarkkinat ja juhannusjulistus klo 10–14. Lisää tapahtumasta täällä: juhannusvirrat.com Perinnekylän museot ovat avoinna. Marttisella oma osasto juhannustapahtumassa lähellä tuulimyllyä, Sepän Pajan edessä. Kahvio, grilli ja monenlaista mukavaa perheille ja pienille lapsille, mm. Martti-sammakko. Marttisen päärakennuksessa juhannuslounas juhannusaattona ja juhannuspäivänä. Juhannuslounas  

26.6. klo 13-15 Elämää metsäkämpällä. Tutustutaan 1950-luvun metsätyömiesten elämään mielenkiintoisten toimintarastien avulla mm. kuorimalla puuta. Soveltuu noin 8-13 vuotiaille. Lähtö Perinnekylän Reetantuvalta. Vapaa pääsy. Järj. Perinnekylän museot & Marttinen.

 27.6. klo 13–14. Historian havinaa. Opastettu yleisökierros Perinnekylän museoalueella. Opastettu yleisökierros Perinnekylän museoalueella. Lähtö Reetantuvalta, kierrokselle vapaa pääsy. Järj. Perinnekylän museot. Tiedustelut p. 044 715 1961.

 3.7. klo 13-14 Haltijaperinne Haltiaperinne-kierroksen avulla tutustutaan Suomen historiaan ja kulttuuriperintöön lapsia kiinnostavalla tavalla. Ohjelma sopii alle 10-vuotiaille ja alle kouluikäisillekin aikuisen seurassa. Lähtö Perinnekylän Reetantuvalta. Vapaa pääsy, ei ilmoittautumista. Järj. Perinnekylän museot & Marttinen.  

4.7. klo 13–14. Historian havinaa. Opastettu yleisökierros Perinnekylän museoalueella. Opastettu yleisökierros Perinnekylän museoalueella. Lähtö Reetantuvalta, kierrokselle vapaa pääsy. Järj. Perinnekylän museot. Tiedustelut p. 044 715 1961.

 11.7. klo 13–14. Historian havinaa. Opastettu yleisökierros Perinnekylän museoalueella. Opastettu yleisökierros Perinnekylän museoalueella. Lähtö Reetantuvalta, kierrokselle vapaa pääsy. Järj. Perinnekylän museot. Tiedustelut p. 044 715 1961.  

17.7. klo 13-15 Elämää metsäkämpällä. Tutustutaan 1950-luvun metsätyömiesten elämään mielenkiintoisten toimintarastien avulla mm. kuorimalla puuta. Soveltuu noin 8-13 vuotiaille. Lähtö Perinnekylän Reetantuvalta. Vapaa pääsy. Järj. Perinnekylän museot & Marttinen

 18.7. klo 13–14. Historian havinaa. Opastettu yleisökierros Perinnekylän museoalueella. Opastettu yleisökierros Perinnekylän museoalueella. Lähtö Reetantuvalta, kierrokselle vapaa pääsy. Järj. Perinnekylän museot. Tiedustelut p. 044 715 1961.  

22.7.–4.8. klo 11–17. TilkkuVirrat -näyttely on avoinna Perinnekylän Viljamakasiinissa joka päivä. Järj. TilkkuVirrat ry ja Virtain kansalaisopisto.

 24.7. klo 13-15 Elämää metsäkämpällä Tutustutaan 1950-luvun metsätyömiesten elämään mielenkiintoisten toimintarastien avulla mm. kuorimalla puuta. Soveltuu noin 8-13 vuotiaille. Lähtö Perinnekylän Reetantuvalta. Vapaa pääsy. Järj. Perinnekylän museot & Marttinen.  

25.7. klo 12–16 Masiinatorstai. Vanhoja maamoottoreita, koneita ja menopelejä Perinnekylän alueella. Työnäytöksinä mm. päreiden tekoa höyrykoneen pyörittämällä pärehöylällä. Juontajana Juhani Viita, musiikkia ym. ohjelmaa. Vapaa pääsy. Järj. Perinnekylän museot. Tiedustelut p. 044 715 1961.

 25.7. klo 13–14. Historian havinaa. Opastettu yleisökierros Perinnekylän museoalueella. Opastettu yleisökierros Perinnekylän museoalueella. Lähtö Reetantuvalta, kierrokselle vapaa pääsy. Järj. Perinnekylän museot. Tiedustelut p. 044 715 1961.  

31.7. klo 13-14.30 Talonpoikain kisailut Hauskoja entisajan leikkejä ja kisailuja vanhanajan maalaisympäristössä. Soveltuu kouluikäisille, nuorille ja aikuisille. Lähtö Perinnekylän Reetantuvalta. Vapaa pääsy, ei ilmoittautumista. Järj. Perinnekylän museot & Marttinen.  

1.8. klo 13–14. Historian havinaa Opastettu yleisökierros Perinnekylän museoalueella. Opastettu yleisökierros Perinnekylän museoalueella. Lähtö Reetantuvalta, kierrokselle vapaa pääsy. Järj. Perinnekylän museot. Tiedustelut p. 044 715 1961.

torstai 16. toukokuuta 2013

Tuulimyllyn korjaus

Talven 2012-2013 aikana on Virtain kylien kehittämisyhdistys Tuomo Jarttin johdolla
korjannut myllyn siivet, akselin ja siipien kiinnityskeskiön uuteen uskoon.

Uusi siipien kiinnityskeskiö

Siipien uusi akseli

Siivet valmistumassa

Uusi akseli ulkolaakerointi

Vanha lahonnut keskiö josta siivet putoilivat.

Vihriälän aittojen siirto

Ohtolan päremylly-yhdistys ja Virtain seura talkoili aitat siirtokuntoon 16.5.
Vanhat katot purettiin. Päällä ollut iso puunoksa poistettiin.
Aitat siivottiin sisältä.


Porukan vetäjä ja kokoonkutsuja Martti Mäntynen löysi
hatun johon ihastui.




Aitat valmiina siirtoa varten

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Perinnekylän Masiinatorstai 2012




12 Min video kesän 2012 masiinatorstai tapahtumasta.



Käynnistellään moottoria

Veivataan, veivataan

Taustalla Ferguson TE-20
Ferguson TE-20
"Porilaisen" käynnistystä
Rajalahden pihamaalle ilmestyi myös tuiki harvinainen
Autobianchin farmarimalli


Masiinatorstai 2011 videot

Maamoottoreita


Vanhat Velot


Halkomotin teko

Valokuvia Virtain Perinnekylästä

Rajalahden talo

Talvella Rajalahden talon pihamaalta

Rajalahden talon sisältä


Savusauna talvella

Tuulimylly

Työväentalo

Perinnennekylän käsi- ja taideteollisuusmyymälästä

4-H tilalta

4-H tilalta

Juhannusta

Juhannusta

Juhannusta

Masiinatorstai

Masiinatorstai

Kirkkovene Koro

Kanavamuseo

Kanavaa

Perinnekylän talli

Masiinatorstai

Masiinatorstai

Masiinatorstai

Masiinatorstai

Kenttälinnoitusalueelta

Rajalahden aittoja

Mikontalo

Viljamaksiinin lukko