maanantai 27. kesäkuuta 2016


Pohjalaistalojen rakennusapteekki

Täältä facebook-sivustolta löytyy tietoa niille, jotka haluavat esimerkiksi kesämökiksi vanhan pohjalaistalon, eli puolitoistafooninkisen tai kaksfooninkisen. Täältä löytyy myös keskisalirakennuksia eli niitä karoliinitaloja.


Pohjalaistalojen rakennusapteekki

http://koskenrannalta.blogspot.fi/2012/10/41-pohjanmaan-fb-rakennusapteekki.html

Perinnekylän Juhannusmarkkinoilla oli myös näytös näreen vääntämisestä. 

Eli lähes rankapuun kokoisesta kuusesta väännettiin lenkki, jolla sidottiin tukkien päät yhteen kehälautan ympärille. Kehälautta saa nimensä juuri siitä, että irtonaisen tukki- tai paperipuulautan ympärille tehtiin tukeista puomi eli kehä, joka piti lautan koossa. Tämä puomi oli tehty niin, että kirveellä hakattiin kolot tukkien päähän ja näreellä sidottiin tukit yhteen. Myös tukkiponttuun eli varppauslaitoksen puut oli sidottu näreellä kiinni. Tukkiponttuulla ja muilla tukkilaisperinteeseen liittyvillä asioilla on eri nimityksensä riippuen siitä, missä päin Suomea ollaan.

Myöhemmin näreen tilalle tuli rautaketju ja reiät tehtiin navarilla tai jopa siihen erikseen suunnitellulla koneella. Uittoon liittyvistä asioista voi lukea Heikki Kellomäen teoksesta "Suuri tukkiryntäys".

















Linkit:

Näreen vääntöä

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Puun uittoa Herraskoskessa.


Tässä kuva puun uitosta Herraskosken läpi. Tämä alkaa jo olla katoavaa perinnettä ja muistitietoakin alkaa olla hyvin harvalla. Uittoon liittyvät asiat tulisikin jokaisen kirjata ylös ja lähettää vaikka SKS:n arkistoon.


lauantai 25. kesäkuuta 2016

Perinnekylän alue ennen.

Tässä kuvassa näkyy, miten Rajalahden talomuseorakennuksen tilalla on rintamiestalo, Se on sijainnut ilmeisesti keskellä nykyistä Rajalahden pihaa tai nykyisten aittojen kohdalla.


perjantai 24. kesäkuuta 2016


HIRSIRAKENTAMISESTA TULI VERKOSSA SUOSITTU VIDEO


Hirsirakentamisesta on You Tubessa hyvä video. Yksi linkki tässä.

Hirsirakentamista You Tubessa

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016


Museoliiton blogi

Museoliiton blogissa on esimerkiksi rakennusten suojelusta ja käytöstä erilaisia mielipidetekstejä.

lauantai 18. kesäkuuta 2016


24.6.2016 on Vanhan ajan Juhannusmarkkinat Perinnekylässä kello 10.00-14.00. Tervetuloa.